Jyrki Kannisto, 34, oli työkokeilussa KIERTO-hankkeen kautta TITRY yhdistyksen ompelimossa, jossa hän kerrytti itselleen uusia kädentaitoja. Hän sai työkokeilusta vinkkiä siitä, mitä työtehtäviä alalla on tarjolla sekä onnistumisen tunteita uuden oppimisesta.
Kannisto on opiskellut useampaa eri alaa, ja hän on tehnyt aiemmin pääasiassa myyntitöitä. Viimeiset viisi vuotta hän on ollut kevytyrittäjänä muusikkona ja keikkaillut ympäri Suomea. Korona lopetti keikat kokonaan ja pakotti keksimään uusia suunnitelmia.
Kannisto törmäsi työttömänä ollessaan sattumuksien kautta ilmoitukseen Titryssä alkavasta työkokeilupaikasta, jossa opetetaan muun muassa ompelua ja poistotekstiilien jatkojalostusta. Kannisto oli aiemmin miettinyt, että verhoilu voisi sopia hänelle ja huomasi tilaisuuden kerryttää omia kädentaitojaan.
– Olen aiemmin korjaillut lapsieni vaatteita käsin ompelemalla. Koneella ompeleminen oli sellainen taito, jonka halusin oppia, Kannisto sanoo.
Kannisto soitti heti ompelimon vastaavalle työnjohtajalle ja kysyi lisää työkokeilupaikasta. Hän pääsi alkavaan ryhmään mukaan ja aloitti työkokeilun huhtikuussa 2021. Työkokeilu kesti yhteensä kahdeksan viikkoa. Tässä ajassa Kannisto on päässyt tekemään monipuolisia tehtäviä. Hän osaa nykyisin ommella muun muassa pussisaumaa ja päärmeommelta. Saumuri on tullut myös hieman tutuksi.
– Aika nopeasti opin laitteiden käytön. Olen yllättänyt itsenikin sillä, että olen tehnyt niin laadukasta ja hyvää jälkeä. Kehujakin olen saanut ohjaajilta.
Onnistumisia ja uusia ideoita tulevaisuuteen
Työkokeilussa oli mahdollista toteuttaa myös tekstiili ja muotialan ammattitutkinnon yksi tutkinnon osa; kiertotalous tuotteen valmistaminen ja suunnittelu. Kannisto suoritti tutkinnon suunnittelemalla ja valmistamalla liikelahjan kierrätysmateriaaleista. Hän valitsi tuotteeseen vaativan materiaalin, teki monta prototyyppiä ja lopuksi tuotteesta tuli juuri sellainen kuin hän halusi.
– Sain paljon hyviä neuvoja siitä, miten tuote kannattaa teknisesti toteuttaa. Kuuntelin tarkkaan ja käytin saamia oppeja hyödykseni ja siitä palkittiin parhaalla arvosanalla.
Käsillä tekeminen on ollut Kannistolle aina luontevaa ja arjessaan hän on toteuttanut kiertotaloutta korjaamalla vanhaa. Hän tykkää näprätä, korjailla, rakentaa ja remontoida kaikenlaista soittimista tietokoneisiin ja auton lukkoihin. Työkokeilun aikana hän on saanut laajemman ymmärryksen kiertotaloudesta. Ymmärrystä on kertynyt muun muassa siitä, miten materiaaleja voi hyödyntää tehokkaasti.
Kannistolle kerrottiin työkokeilussa, että ompelukonemekaanikolle olisi tällä hetkellä töitä tarjolla. Hän ajatteli heti, että työssä voisi hyvin yhdistää oman mielenkiinnon korjaamiseen ja käsillä tekemiseen. Nyt Kannisto toivoo, että löytäisi esimerkiksi oppisopimuspaikan, jossa pääsisi jatkamaan työssä oppimista. Työkokeilu avarsi hänen näkemystään erilaisista työtehtävistä ja antoi konkreettisia vinkkejä työnhakuun sekä tarjosi uusia kontakteja yritysvierailujen kautta.
– Olen avoimin mielen ja lähden innokkaasti kokeilemaan erilaisia mahdollisuuksia. Haluan osata mahdollisimman paljon asioita ja uudet taidot tulevat aina tarpeeseen. Varsinkin tänä päivänä, kun työmarkkinat ovat niin arvaamattomia, Kannisto sanoo.
Teksti ja kuva: Merja Häikiö