Tekstiilijätettä kipataan maailmanlaajuisesti kaatopaikalle yksi kuorma-autolastillinen sekunnissa. Jokaisten uusien farkkujen valmistaminen kuluttaa noin 10 850 l puhdasta juomavettä, ja vaatteiden käyttöiän pidentäminen yhdeksällä kuukaudella vähentäisi hiili- ja vesijalanjälkeä sekä jätteiden määrää noin 20-30%. Moona Kansanen halusi tarttua tähän maailmanlaajuiseen ongelmaan ja syntyi Piece Of Jeans, ”farkuista uudet farkut” – pala farkkua.

Tamperelainen Piece Of Jeans myy uniikkeja farkkutuotteita, jotka valmistetaan käytöstä poistetuista farkuista, kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Farkkujen lisäksi yritys myy erilaisia kasseja ja pussukoita sekä pienemmistä farkun osista valmistettuja koruja. Tuotteita voi tilata myös mittatilauksena omien toiveiden mukaan.

Tarina sai alkunsa Kansasen omakohtaisista kokemuksista:

– Farkkuni hajoavat reisistä ja niitä kertyi vaatekaapin pohjalle useita pareja. Polvesta hajonneina farkut saatetaan paikata neliön muotoisella polvipaikalla, joten pohdin miten reidestä hajonneet farkut saisi myös paikattua. Reisipaikka ei innostanut, joten idean heittäminen päälaelleen ”farkuista uudet farkut” kokonaan, paikka paikan päälle –idealla, ohjasi toiminnan aloittamiseen.

Uniikit kiertotaloustuotteet ja vastuullisuus tuovat kilpailuetua

Kiertotalouden liiketoimintamalleista Piece Of Jeans hyödyntää resurssitehokkuutta ja kierrätystä. Farkku on kestävä materiaali, mikä mahdollistaa sen kierrättämisen. Hajonneiden ja käyttämättömäksi jääneiden farkkujen kangas lajitellaan, leikataan ja uusiokäytetään. Kansanen uskoo, että kierrätys osana uniikkia ja suojattua designia, ja aina vain uudelleen paikattavana tuotteena tuo myös kilpailuetua markkinoilla.

Kansanen näkee myös vastuullisuuden yhtenä tärkeänä kilpailuvalttina. Hänelle on tärkeää ottaa kaikki vastuullisuuden osa-alueet huomioon, sosiaalinen, taloudellinen sekä ympäristövastuu. Vaikka Piece Of Jeans -tuotteet valmistetaan alihankkijalla Puolassa, tärkeää on, että ne valmistetaan vastuullisesti.

– Ompelijat työskentelevät suomalaisomisteisessa yrityksessä, hyvissä, terveellisisissä ja turvallisissa työoloissa sekä saavat työstään kunnon korvauksen. Intiaan tai muualle halpamaihin en olisi toimintaa valmis viemään. Vastuullisuuden lisäksi joutuisin tinkimään laadusta, ja se ei ole tavoitteeni. Nyt saan erinomaisen laadukasta tavaraa myytäväksi.

Arkkitehdista tekstiiliyrittäjäksi ja yrityskilpailun voittoon

Kansanen kertoo, ettei hän koskaan niin sanotusti tähdännyt yrittäjäksi. Yhtäkkiä hän vain löysi itsensä liike-elämän maailmoista. Kun ”oma juttu” löytyi, oli niin sanotusti helpoin tie lähteä viemään omaa ideaa eteenpäin yrittäjänä. Koulutukseltaan Kansanen on arkkitehti, ja liiketoiminnan erikoisammattitutkinto on viimeistelyä vaille valmis. Yrittäjyydessä Kansanen on huomannut voivansa hyödyntää monia samoja taitoja, joita arkkitehdin työssä vaaditaan.

– Hämmästyin opiskeluaikoinani, kuinka paljon yhteisiä asioita arkkitehtuurissa ja tässä farkkuihin pohjautuvassa yrittäjyydessä on. Luova puoli, kuten vaatteiden ja asusteiden suunnittelu, verkkosivujen toteutus, kuvankäsittely ja niin edelleen. Liike-elämä on myös yhtä Excel-taulukointia ja asioiden laskeskelua, tulee nyt matemaattisetkin lahjat käyttöön.

Yrittäjyyskilpailun voitto marraskuussa 2019 käänsi ison vaihteen päälle Kansasen yrittäjyydessä. Kolmannen osapuolen osoittama luottamus toi itsevarmuutta.

– Ulkopuoliset uskoivat juttuuni saman tien. Vain viiden minuutin pitchin jälkeen sain tuomariston ja yleisön vakuuttuneiksi ideastani…hurjaa. Ja sitten ilta huipentui voittooni. En vieläkään oikein käsitä asiaa. Silloin todella tajusin, että tätä on hyvä jatkaa.

Tammikuussa 2021 Piece Of Jeans täytti kaksi vuotta. Kansanen summaa, että kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon, mutta tulossa on isoja asioita. Tarkoitus on nousta yhdeksi tunnetuimmaksi ekologisten farkkutuotteiden brändiksi.  ”Katsotaan mihin kaikkeen Piece Of Jeans tässä vielä nouseekaan,” hän toteaa.

Kansanen haluaa myös kannustaa kiertotaloudesta kiinnostuneita yrittäjiä.

– Olen huomannut kiertotalouden merkittävyyden vasta yrittäjänä. Yrittäjänä asiat tehdään isommin, kuin yksin pienissä kotitalouksissa. Merkitys ja määrät korostuvat ja yrittäjänä voi oikeasti tehdä näkyvää muutosta. Kiertotalous on koko ajan kasvavassa roolissa tulevaisuutta kohti mentäessä ja se tulee osaksi jokaista elämän osa-aluetta.

KIERTO-kartoituksella uusia näkökulmia yritystoiminnan kehittämiseen

Syksyllä 2020 KIERTO-hanke teki Piece Of Jeans:lle KIERTO-kartoituksen. Kartoituksen avulla kartoitettiin yrityksessä käytössä olevat kiertotalouden menetelmät ja havainnoitiin asioita, joihin voisi kiinnittää vielä enemmän huomiota.

– Koska Piece Of Jeans on perustettu ekologisuus ja kierrätysarvojen päälle, on kiertotalous itsestään selvä asia. Tämän takia myös KIERTO-kartoitus tuntui heti ehdotuksen saatuani itsestään selvältä asialta toteuttaa. Kartoitus oli mielestäni todella laaja, ja yllätyksekseni se otti huomioon todella monia asioita, joihin en kaikkiin osannut edes itse vastata. Tällaisia asioita olivat esimerkiksi alihankkijaani liittyvät asiat; alihankkijoiden käyttämä sähkö ja tuotettu vesi, sekä pesuaineet. Logistiikka- ja postitusvaihtoehtoihin, sekä materiaalin käsittelyyn osasin vastata paremmin. Sain kattavan raportin KIERTO-kartoituksen tuloksista ja mahdollisista kehityskohdista. Aina on varaa parantaa! Kiitos KIERTO-hanke.

Lue lisää Piece Of Jeansistä yrityksen verkkosivuilla.

Kuvassa: Moona Kansanen. Tuotteet: Piece Of Jeans. Kuvaaja: Jonne Renvall/Tampereen Yliopisto. 

Teksti: Milla Kolehmainen / KIERTO-hanke