Tampereen kaupungin yksiköissä työskentelee kymmenkunta KIERTO-agenttia, joiden tehtävänä on kehittää yksiköiden toimintaa kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden mukaisiksi. Työllisyys- ja kasvupalvelujen yksikköön kuuluu useita toimipisteitä ja paljon työntekijöitä. Siksi yksikön ympäristötyöllä on merkitystä. Vastuullisuustyöhön panostaminen kuuluu työllisyys- ja kasvupalvelujen vuosisuunnitelmaan. Yksikön vastuullisuustoiminta voisikin toimia jopa esimerkkinä kaupungin muille yksiköille.
Nyt työllisyys- ja kasvupalvelujen yksikkö on saanut oman KIERTO-agentin. Antti Äijö aloitti tehtävässä helmikuussa. Antti on opiskellut Tampereen yliopistossa sosiaalipolitiikkaa ja valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2022.
– Opintojen loppuvaiheessa kiinnostuin kestävän kehityksen kysymyksistä. Olin kesätöissä harjoittelijana Sitralla, missä tuotin sisältöä Kestävä arki -projektin tarpeisiin. Vähitellen tulin siihen tulokseen, että monet polttavimmat yhteiskunnalliset ongelmat liittyvät ympäristökriisiin, ja haluan olla mukana ratkaisemassa niitä, Antti kertoo.
Ennen KIERTO-agentin pestiä Antti työskenteli työllisyys- ja kasvupalvelujen Rautatienkadun toimipisteessä työnsuunnittelijana. – Esihenkilöni työllistymisen ja jatkuvan oppimisen tiimissä mainitsi KIERTO-agentin työstä ja päätin hakea tehtävään, Antti kertoo. Työ alkaa perehtymällä muiden agenttien tekemään työhön kaupungin eri yksiköissä ja osallistumalla KIERTO-hankkeen toimintaan.
Henkilöstö mukaan vaikuttamaan
KIERTO-agentin ensimmäinen työtehtävä on kartoittaa työllisyys- ja kasvupalvelujen toimipisteiden toimintoja ja tarkastella niitä ympäristövaikutusten näkökulmasta.
– Haluan selvittää, millaiset mahdollisuudet henkilöstöllä on toimia resurssiviisaasti, Antti pohtii. Kestävien valintojen tekeminen työpaikalla tulisi olla kaikille helppoa. Tällaisia valintoja voivat olla esimerkiksi saapuminen pyörällä töihin tai kasvisruoan valitseminen työpaikkalounaalla. Uskon kestävien valintojen usein edesauttavan myös yksilön hyvinvointia, hän jatkaa.
– Tärkeää on myös, että henkilöstö voi tuoda esiin parannusehdotuksia, Antti korostaa. KIERTO-agentin tehtävänä on myös ekotukitoiminnan tukeminen ja sen juurruttaminen työllisyys- ja kasvupalveluiden yksiköihin. Aloitan työn Pendoliinosta ja jatkan sitten työtä muissa toimipisteissä, hän suunnittelee.
Vapaa-ajallaan kaupungin tuorein KIERTO-agentti lukee laajasti kaikkea dekkareista klassikoihin ja mieluiten käsissä kuluu perinteinen, painettu kirja. Antti viettää mielellään aikaa myös liikuntaharrastusten parissa sekä luonnossa liikkuen, kalastaen ja metsästäen.
KIERTO -hanke toivottaa Antille antoisaa työsarkaa KIERTO-agenttina Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluissa!
Teksti: Ritva Pietarinen, KIERTO-hanke
Kuva: Aurora Juntunen, KIERTO-hanke